SININEN KOLMIO 10 VUOTTA

Tapio Koskimaa

Ylihoitaja
Röntgenhoitaja
Terveydenhuollon maisteri
Draamapedagogi
Sosiaali- ja terveysjohtamisen PD-koulutus

 

Olen toiminut ylihoitajana yli 10 vuotta kahdessa Suomen suurimmassa sairaanhoitopiirissä. Se on päätyöni edelleenkin. Tätä ennen olin 5 vuotta osastonhoitajana ja yli 10 vuotta röntgenhoitajana vaativassa kolmivuorotyössä. Matkan varrelta löytyy myös vuoden työkokemus projektitehtävistä SPR:ssä. Oman työni ohella olen tehnyt 20 vuoden ajan luento-opettajan työtä pääosin terveydenhuollon oppilaitoksissa. Viimeiset 10 vuotta olen kouluttanut työyhteisöjä työhyvinvoinnin, vuorovaikutuksen, itsensä johtamisen ja omien mahdollisuuksien merkeissä. Tässä tehtävässä käytän paljolti apuna ja välineenä Teatterikorkeakoulusta hankkimaani draamapedagogiikan koulutusta.

Koulutuksessa painotan työntekijän omaa mahdollisuutta vaikuttaa omaan ja työyhteisön hyvinvointiin. Perinteisen luennoinnin lisäksi käyttämäni toiminnallinen draamakoulutus antaa erilaista perspektiiviä tarkastella itseään, työyhteisöä ja elämää yleensäkin. En anna juurikaan valmiita vastauksia, vaan toivon koulutettavan löytävän ne itse.

Osaamisalueita:

  • työyhteisön haasteet
  • työhyvinvointi
  • omat mahdollisuudet osana työyhteisöä
  • terveydenhuollon toimintaympäristö
  • draamapedagogiikka

« Palaa takaisin